Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Kovat alkavat olla piipussa Suomen kansallekin kun valtiovarainministeri Jyrki Katainen katsoo oikeudekseen esittää asioita Suomen oikeusperiaatteita loukaten. Julkisuuteen tulleen tiedon mukaan Jyrki Katainen, Suomen hallituksen valtiovarainministeri, on loukannut mielestäni syvästi suomalaisten omaksumaa demokraattista oikeutta laillisuudesta. Katainen esittää EU:n peruskirjaa (perustuslakia...
Suomen kohtalon hetket ovat käsillä! Euroopan Unioni asettaa Suomelle velvoitteita, joita kansa ei jaksa kantaa. Eduskunnan ei tule hyväksyä EU:n asettamaa velkataakkaa. Suomen tulee erota Euroopan-unionista. Kreikalle laina erääntyy 19.5. 2010. Saksassa ja Ranskassa olevissa rahalaitoksissa 8.5 miljardia euroa. Emu maille perustettava puskurirahasto, joka on päätetty perustaa tai on...
17.02.2010 Pääministeri Matti Vanhanen toi esille sosiaalietuuksien maksujen keskittämisen KELAN maksettavaksi. Uudistus olisi monella tavalla tarpeellinen. Kelasta tulisi muodostaa kaikinpuolin oikeudenmukainen ja ihmisiä tasapuoisesti kohteleva laitos. Periaatteella samassa asiassa samanlainen päätös kaikille ihmisille. Kansaneläkelaitos on aikoinaan perustettu hoitamaan ns....
Vanhasen / keskustapuolueen rahoitussotkut ovat avanneet valtapuolueiden toimintakulttuurin. En ole lukenut viestiketjuja Vanhasen asiasta, mutta Joulun aikaan kun Matti Vanhasen ilmoitus puheenjohtajuudesta luopumisesta julkaistiin, sanoin pojalleni, että Vanhanen tietää säätiöjutuista nousevasta oikeudenkäynnistä. Ajattelen niin, että jokainen luettuaan julkisesti saatavissa olevat ko....
HAASTE ERKKI LIIKASELLE Suomenpankin johtaja Erkki Liikanen tervetuloa kanssani ” samalle linjalle” VELKAA EI SAA eikä TULE OTTAA TULEVIEN AIKOJEN- JA SUKPOLVIEN MAKSETTAVAKSI! Suurista tuloista ja eduista tulee leikata ja tasapainottaa maan talous, sillä kansaa on toistuvasti vaaleissa huijattu äänestämään lainsäätäjiksi eduskuntaan ihmisiä jotka ovat palvelleet rahanvaltaa ...
SUOMEN KANSANTALOUDEN ELVYTYS HAKLOTEILLÄ! Suomen hallitus ja eduskunta sai nuhteita EU-lta SUOMEN KANSAA HÄPÄISTÄÄN MONIN TAVOIN VALTAMEDIA VAIKENEE YLEN- radiouutisissa kerrottiin 9,11.2009 EU on arvostellut ja pitää kestämättömänä ja virheellisinä Suomen hallituksen ja eduskunnan päätöksiä joilla veronalennukset on ohjattu kaikissa tuloluokissa prosenttialisesti samansuuruisena...
Oikeusvaltion ei mielestäni tulisi säätää lakeja taannehtivasti voimaantuleviksi! Suomen eduskunta harrastaa tarkoitushakuisesti kyseistä taannehtivien lakien säätämistä. Mm. 2009 eduskunta on säätänyt lakipaketin joka on asetettu taannehtivasti voimaantulevaksi. Nyt vanhojen puolueiden puoluerahoitus "kansanvallan syöpä, mätäpaise on saanut pienen haavan kupeeseensa. "Kansanvallan syöpä"...
Oikeusvaltio ei mielestäni säädä lakeja taannehtivasti voimaantuleviksi! Suomen eduskunta on säätänyt 2009 lakeja taannehtivasti voimaan astuviksi! Puolueiden rahasotkut kuuluvat taannehtivasti tutkittaviin tekoihin! Eduskunta on harrastanut taannehtivien lakien tekemistä niin nyt jos koskaan puoluerahoituksesta ja siitä aiheutuneesta ihmisten eriarvoisuuteen johtaneista kansanvaltaa...
Ei mitään jälkiviisautta vaan vuosia sitten nähtyjä, koettuja asioita! LAKKO-OIKEUS ON YKSI SUURI SYY TYÄPAIKKOJEN LÄHTEMISEEN SUOMESTA -MONELLA ALALLA KANNATTAVUUDEN LOPPUMINEN. -YRITYSTEN LÄHTÖÖN SUOMESTA. -suuret palkkaerot tulonsaajaryhmien välillä -TARKOITUKSELLISESTI n.25% IHMISISTÄ,TYÖVOIMASTA PIDETTÄÄN TYÖTTÖMINÄ . -SYRJÄYTTÄMINEN ALOITETAN NÄHTÄVÄSTI JO PERUSKOULUSSA. -HYVINÄKIN...
Valtioneuvosto on hyväksynyt asetuksen jolla määrätään STM:stä perusteita sille, miksi influenssa A(H1N1) poistettiin yleisvaarallisten tartuntatautien luettelosta. Tartuntatauti määritellään yleisvaaralliseksi silloin kun se täyttää tartuntatautilain 4 §:n mukaiset edellytykset, ks http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1986/19860583 Koska influenssa A(H1N1) Viruksen aiheuttaman...
Presidentin tulisi harkintansa mukaanta kutsua Pääministeri Matti Vanhanen puheilleen keskustelemaan puoluepolittisesta tilanteesta. Kansanvalta on häpäisty. Kansan vaaleissa antamaa valtaa puolueet ovat käyttäneet väärin. Mikään hallinnollinen taho ei ole puuttunut vääinkäytöksiin.Ei myöskään rikollisesta toiminnasata tietoiset ihmiset ole puuttuneet asioiden kulkuun. Kunnanvaltuustossa voi...
Helsingin hallinto-oikeus Vaihde: 0100 86311, 010 36 42000 Faksi 010 36 42079 helsinki.ha@oikeus.fi Postiosoite: Käyntiosoite: PL 120 Ratapihantie 9 00521 Helsinki Helsinki 24.6.2009 Helsingin hallinto-oikeudelle Asia Valitus Suomesta valittavien Euroopan parlamentin jäsenten vaalituloksesta 7.6.2009. Pyydän kunnioittavasti Helsingin hallinto-oikeutta tutkimaan Euroopan Unionin...
Puolueet pyrkivät osakeyhtiöiksi. Silloin rahat riittävät ja kukaan ei kurki miten rahat käytetään. Politikot viettävät mukavaa elämää. puolueisiin sioittajat, "puolueiden omistajat", saavat varmuudella yhteiskunnan rahoituksen, kaavoitukset, ja kaiken minkä tarvitsevat tulojensa tekoon yhteiskunnalta. Se raha on poissa maailman nälkäänäkeviltä ihmisiltä . Rahoittajien tavoitteet...
EU-Suomessa ja Maailmalla . Seurataan miten ihmisoikeudet toteutuvat lama Suomessa EU- VAALIT EIVÄT OLLEET VAPAAT VAALIT KUTEN NIIDEN OLISI LAINMUKAAN TULLUT OLLA 17.6.2009 20.08 | Aune Mänttäri | Yleinen Mitä tarkoittaa ”vapaat vaalit” EU-vaalit olivat mielestäni kuin yksipuoluevaalit, tuo puolue oli eduskunnaspuolue/puolueet ja muut. Jos kansalaisten vapaan mielipiteen muodostamisesta on...
Aune Mänttäri
Hamina
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?